lauantai 27. huhtikuuta 2013

nuhanenä




Tällaisissa vermeissä on menty tää päivä. Innostuin kuvailemaan, vaikka olo on niin tukkoinen ettei kovin hemaiseva olo ole. Olin aamulla jo 10 jälkeen virkeenä kuntosalilla ja oli jotenkin erityisen hyvä treeni, ja varsinkin hyvät treenimusat kiitos Saaran tekemän soittolistan! Suihkun jälkeen kävin Jennyn kanssa pyörimässä kaupungilla ja syömässä Caperossa. Mä en ymmärrä et onko se tää allergia ja tukkoisuus vai onko mulla edelleen univelkaa, mut mun pää on jotenkin aivan jumissa. Ajatus ei kule, niinkun ei hengityskään. Eilenkin nukahdin varmaan jo 22 aikaan sohvalle... Mahtava perjantai-ilta. Kämppä on nyt täynnä muuttolaatikoita, ja ylihuomenna alkaa muutto urakka ja vappuun valmistautuminen uudessa kämpässä.
Huomasin tuossa et oon onnistunu näköjään edellisen postauksen tekstin muotoilussa aika hienosti. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Näihin sanoihin on hyvä päättää päätön postaus. Kuitti.

eppu

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

INK

Hieman aliarvioin tän työn rasittavuuden! Siis rakastan tätä hommaa, ei siinä, ja työpäivät on turhankin lyhyitä, mutta alkuviikosta oli aikaista aamuvuoroa, eikä klo 5 herätys oo ihan se mun juttu. Olen ollut joka ilta jo klo yheksän nukkumassa, kun ei yksinkertaisesti jaksa sormeaankaan liikauttaa enää illasta. Ja päivät oon pakkaillut muuttolaatikoita ja kirppispöytää laitellut. Uuvuttavaa! Onneksi viikko on jo puolivälissä ja tällä kertaa on pitkästä aikaa tulossa rauhallinen viikonloppu, tai no, pakkaamista ja koulutehtäviä riittää, että ei ihan lungisti voi kuitenkaan ottaa. 
 
Tällainen ihanuus koristaa ihoani nykyään! Kävin ottamassa sen lomalla ja odottelin sen paranemista ennen kuin räpsin tuhottomasti kuvia. I love it! Love life, dream big and believe in yourself and that everything will be alright. Everything happens for a reason. Just live. Melkoinen homma oli saada leimattua paperille onnistuneesti Fanin tassu, mutta monen epäonnistuneen sutun jälkeen onnistuin saamaan hyvän yksilön ja siinä se nyt komeilee, minun lapsoseni, aina lähellä sydäntä. Pelkäsin kuollakseni ottaa kylkeen tuon, kun olin lukenut ja kuullut kauhutarinoita miten isot miehet itkeä pillittävät, koska kylki on herkin paikka ottaa tatuointi. Mutta ehkä se oli se, että olin varautunut kuolettavaan tuskaan, niin ei se sitten niin pahalta tuntunutkaan. Valehtelematta ilmekään ei värähtänyt! Ei se kivalta tuntunut, todellakaan, mutta ei se nyt mitään kamalaakaan ollut. Kaiken sen kivun arvoinen<3 vähän sieltä vatsalihaksetkin alkaa pilkistää! :D
 
 
 
Elikkäs Heli ja Janna olivat laitelleet samaa haastetta tulemaan, ja tällaisesta haasteesta olisi kysymys:
 
Ohjeet:


1. jokaisen haastetun pitää kertoa itsestään 11 asiaa

2. jokaisen pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut
6. ei takaisin haastamista

Ja koska sain 2x11 kysymystä niin jätän nyt keksimättä itse mitään epäolennaista ja vastailen molempien kysymyksiin!

1. Mikä on lempipiirre itsessäsi?
Empaattisuus. Sitä en vaihtais mihinkään, tosin joskus menee kyl ihan liian tunteisiin jotkut asiat jotka eivät edes itseen mitenkään liity tai mihin ei voi vaikuttaa.
2. Lempivaate?
Hmm.. tällä hetkellä varmaan kovimassa kulutuksessa on dr. denimin housut!
3. Lempiruoka?
I love food, joten en osaa nimetä vaan yhtä! Kaikki salaatit on herkkua:)
4. Paikka, jonne haluaisit päästä?
Niitä on miljooona! Mut tällä hetkellä eniten haluan Barceloonaan. Matkaseura vain puuttuu, muuten ois jo liput maksettuna!
5. Mitä muut eivät luultavasti uskoisi sinusta?
Olen kyllä aika avoin, että yleensä musta ei jää mitään epäselväksi jos minun kanssa aikaa enemmänkin viettää! Mutta moni on sanonut tässä, ettei uskoisi että olen ujo tai että jännitän esimerkiksi puheen tai esitelmän pitämistä niin paljon että jätän mieluummin välistä.
6. Mitä aiot tehdä kesällä 2013?
Opiskelijalla ei koskaan ole liikaa rahaa eli ainakin töitä. Ja haluan rannalle, kun viime kesä oli niin surkea! Ja se Barcelona ois haaveissa. Ja festareita ja kavereita ja... aaah kesä tule jo!
7. Asia jota ikävöit lapsuudesta?
Huolettomuutta ja mummoa.
8. Kaunein maisema, jonka olet koskaan nähnyt?
Ehdottomasti Thaimaassa, kun menimme saarelle, jonka niemä en muista, sukellusretkelle! Se oli kuin suoraan postikortista. Sinne takaisin!
9. Jokin tavara, jonka haluaisit ostaa seuraavaksi itsellesi?
Rannekello
10. Mitä työtä et ikinä tekisi?
Jaa-a. Varmaan ampiaisten kasvatusta tai sitä mitä se on.
11. Kerro jokin erinomainen niksi!
Eveliinan niksinurkka käy nyt kyllä vähän hitaalla.. Keksin kyllä aina luovia ratkaisuja, mut nyt ei tu mitään mahtavaa ideaa mieleen :( Nooh, vaatteesta kun vaatteesta saa kivan koristelemalla niitä vaikka niiteillä, jolloin vanhakin kaapin perälle jäänyt vaate saa uuden elämän! 

1. Mikä olisi mielestäsi paras tapa viettää eläkepäiviään?
Matkustelun ohella kyllä korostan perheen kanssa oloa. Nauttii elämästä!
2. Onko maidon juominen epäilyttävä tapa?
Ei? Minä oon aina luullu et on epänormaalia olla juomatta sitä (itse en osannut vielä vuosi sitten juoda ollenkaan) niin ei kai se ole epäilyttävää.
3. Kadehditko toisia? 
Ennen jaksoin olla erittäin kateellinen ja katkera, enkä oikein osannut iloita muiden puolesta, jos kateus vei voiton, mutta nyt olen oppinut, ettei sellaiseen kannata tuhlata turhaan energiaa.
4. Millainen on kaunis maisema?

Niitä voi olla monenlaisia. Sellainen, jota voisi tuijottaa tuntikausia, joka suorastaan salpaa hengen ja sitä katsoessa muistaa, miten pitäisi osata arvostaa niitä elämän pieniä iloja. Auringon lasku tai öinen tähtitaivas tai sit joku paratiisimaisema....
5. Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
En muista mikä kuului viimeksi soittolistalla, mutta itse valitsin Passengerin Let Her Go:n soimaan. EN vaan pääse siitä biisistä irti, se on niiiiin ihana<3 Ja voisin kai soittaa, tosin on e ehkä liian surullinen niin iloiseen tapahtumaan. 
6. Mieleenpainuvinta mitä sinusta on ikinä sanottu?
Aaargh miksi ei nyt tuu mitään mieleen! Tää ei oo nyt kaikista ihaninta ja mieleenpainuvinta mut tää tuli nyt ekkana mieleen enkä jaksa nyt jäädä vatvomaan: "Miten kukaan voi olla noin kaunis kuin sinä?"
7. Oletko perinyt piirteitä äidiltäsi? Tai isältäsi?  
Kaikki sanoo, että näytän ihan äidiltäni. En tosin itse menisi sanomaan! Mutta ainakin luonteenpiirteitä, iskältä määrätietoisuuden ja kilpailuhalun ja äidiltä empaattisuuden ja syntymähumalan.
8. Kerro 3 parasta fiilistelyleffaa.
Fiilistely? En nyt ole ihan varma mitä genreä haetaan:D oon niin huono suosittelee leffoja ku en koskaa muista niiden nimiä mitä oon kattonu.. ehdottomia suosikkeja on ainaki Ps i love you, The vow, Kunniattomat paskiaiset ja Watchmen!
9. Oletko mielestäsi positiivinen ihminen?
Tänä vuonna olen päässyt siihen tavoiteeseen että voin rehellisesti vastata tähän kysymykseen kyllä :)
10. Jos osallistuisit talenttiin, mikä olisi taitosi? 
Jaa-a. Toheltaminen? Huono-onnisuus? :D tai sit joku one-man-band, vaikken mitään osaa soittaakaan.
11. Mitä on onni? Miten määrittelet sen?
Onni on sitä kun sisällä on hyvä olla (en tarkoita nyt rakennuksen vaan oman itsensä), ja huomaa hymyilevänsä paljon enemmän. Onni koostuu monesta asiasta, pitää vaan huomata ne arjen pienetkin asiat jotka tuovat iloa, mitä ei aina muista arvostaa.

Suoraan sanotuna en tosiaankaan keksinyt kelle 11 pistäisin tämän eteenpäin. En halua ihan randomeja lähteä haastamaan :D haastan ainakin Saanan  ja Britan! Toivottavasti ette ole vielä tähän törmänneet :) ja sitten se vaikein osuus eli kysymysten keksiminen..


1. Mikä on sinulle tärkeintä?
2. Jos saisit lähteä nyt mihin vain, minne lähtisit?
3. Miten kuvailisit tämän hetken tyyliäsi?
4. Jos saisit mahdollisuuden oppia jonkun uuden kielen mikä se olisi?
5. Mikä on ihanin lapsuuden muistosi?
6. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
7. Biisi, joka kuvaa parhaiten tämän hetken fiilistäsi?
8. Mikä on "mottosi"/elämänviisautesi (esim. kaikella on tarkoituksensa tms.) ja miksi?
9. Kerro jokin hauska kommellus, joka sinulle on sattunut!
10. Mitä unta näit viimeksi?
11. Kerro jotain outoa itsestäsi.

Huh. Olipas vaikeaa! Joskus irc-galleria aikoina ehkä parhainta oli gallupit ja niiden vammaiset kysymykset. Nyt nukkumaan, onhan kello jo yli 21!


eppu  

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

gentlemen's weekend

Hups, oon melkein rehellisesti sanottuna unohtanu koko blogin olemassaolon. Välillä mietin myös, että josko minun blogeiluni olisi sitten näillä selvä, kun ei ilmeisesti juttua ja innostusta tai aikaa tunnu riittävän. Mutta toistaiseksi tämä ajatus saa vielä muhia mielessä, katsellaan mitä tämä kevät ja kohta saapuva kesä tuo tullessaan. Nyt on kuitenkin arkeen palattu ja ihka ensimmäinen työharjoittelu aloitettu hyvillä mielin ja intoa täynnä! Tosin väsymyksen määrä on jotain aivan älytöntä, ja sen vuoksi on koneella istuminenkin saatika kuvaaminen jäänyt vähemmälle. Kaikenlaista on kuitenkin kerennyt tapahtua ja Berliinin ostoksistakin piti tänne jonkunlaista postausta kehitellä, mutta kaikki aikanaan.

Juhlimme eilen minun ja Sailan syntymäpäiviä viiksiteemalla, ja olotilasta päätellen on muutama ryppy ja yksi vuosi ikää tullut taas lisää. Oli kuitenkin aivan huikea ilta, ja oltu nakit silmillä ja naurettu vedet silmissä, viikset vinossa. Sain tytöiltä lahjaksi ehkä maailman hyödyllisimmän kirjan, jonka nimesin nyt raamatukseni. Puhukoon kuvamateriaali taas puolestaan!










keksin maailman parhaan juomapelin..
 

jonka jälkeen meno kävi vähän levottomaksi, eikä loppu kuvamateriaali ole enää julkaisukelpoista..


Huomasin, että olen saanut parikin blogihaastetta, joihin vastailen huomenna!:) tänään ei ajatus jostain syystä luista. Nyt unta palloon, 7 reikäreikä alkaa työt..........



forever 20, eppu

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

I heart Berlin


Nyt on viimeinen ilta täällä Berliinissä ja huomenna matka kohti Kajaania alkaa. Eilinen oli kokonaan pyhitetty shoppailulle ja olen ylpeä itsestäni etten tuhlaillut menemään vaikka kauppoja ja kaikkea ihanaa ostettavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, kyllä tämä Berliini on ainakin shoppailijan paratiisi! Veljenikin sai ostettua vaatekaapin uusiksi, ja olinkin yllättynyt kun Eetulla oli monta pussillista uusia vaatteita jo ensimmäisen tunnin jälkeen :D Ostoksista lisää sitten myöhemmin. Tänään oli kulttuuripäivä, kun kiertelimme museoita ja nähtävyyksiä läpi. Jalat ja mieli ovat aivan poikki ja olen kyllä sitä mieltä, että vierailusta Saksan historian museossa ois ollu hyötyä jo silloin, kun historia kuului pakollisiin aineisiin, opin nimittäin enemmän maailmansodista ja muusta mukavasta enemmän kuin koulussa ikinä... No onhan se hyvä oppia jotain myöhään kuin ei milloinkaan, vai? Ja vaikka olin vähän ennakkoluuloisena menossa museoihin, oli siellä kuitenkin paljon mielenkiintoista nähtävää autoista taiteeseen, joten suosittelen! Tänään saimme nauttia vihdoin myös auringon paisteesta :)





daddys little girl!

 
"Having a taste for quality is having a taste for life"

 




Kokonaisuudessaan loma on ollut mukava ja Berliini kaupunkina on täynnä nähtävää ja koettavaa (ja ostettavaa). Vaikka olimmekin täällä vain kolme päivää, riitti aika kyllä oikein hyvin. Suosittelen kuitenkin ehkä tulemaan tänne kesällä, kun puissakin on lehdet niin jo valmiiksi näyttävä kaupunki on varmasti uskomattoman kaunis. Voisin nähdä itsenikin tulevan tänne joskus vielä takaisin. Yöelämähän jäi tällä kertaa vielä kokematta ;)

eppu

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hello, Berlin!

Täällä sitä nyt ollaan, Berliinissä! Tältä päivältä ollaan jo niin väsyneitä, että hotellin wifi, saksaksi dubatut ohjelmat ja ei niin pehmeät sängyt viihdyttävät meitä loppuillan. Näyttäisi osa seurueesta jo nukkuvan. Aamulla oli aivan liian aikainen herätys lennolle ja päivän olemme kierrelleet kävellen ympäri keskustaa tutustuen kaupunkiin ja suunnitellen missä seuraavina päivinä haluaa käydä. Tarkoitus ei ollut vielä shoppailla, mutta kyllähän tuota jo converset ja pipo tarttui mukaan... Hups. No ei vaan pipo oli pakko ostaa, kun allekirjoittanut päätti lähtiessään, että nyt on kevät ja keväällä pidetään nahkatakkia. Nenä punaisena hampaat kalisten monta tuntia käveltyäni ajattelin, että pipo lämmittäisi vaikka edes mieltä ja olisi ehkä halvempi lämmike kuin täysin uusi vaatekerrasto. Ja olihan se pelastus. Huomenna olen viisaampi ja kokeilen kerrospukeutumista. Miksi pitää olla niin malttamaton tämän kevään kanssa!

Sen verran voin sanoa, että tämä kaupunki on luultavasti paljon kauniimpi kesällä, kun keskustakin olisi täynnä puita, mutta ne ovat tähän aikaan vuodesta vielä aika karu lisä katukuvaan. Keskustassa on meneillään myös muutama työmaa, mutta muuten kaupunki vaikuttaa oikein ihanalta ja onhan tämä joka tapaukessa käymisen arvoinen! Paljon on nähtävää ja kauppoja riittää melkein liiaksi asti, kun miettii millä opiskelijabudjetilla ollaan matkalla.. Nythän on vasta ensimmäinen päivä takana, joten ei voi vielä mennä koko matkaa arvioimaan, mutta tässä olisi tähänastinen kuvamateriaali, kera tuulitukkien ja punaisten nenien!





















Hetkeen en saanut wifiä millään toimimaan ja kulutin aikaani ottamalla itsestäni kauniita kuvia... Joku on joskus sanonut, ettei minusta saa huonoa kuvaa otettuakaan, ja voisin kyllä tehdä vastaväitteen. Tylsyys saa ihmisen hulluuden partaalle.

 


Auf wiedersehen, vai miten se oli.

eppu

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kevät

On ihanaa ja haikeaa todeta, että koulun osalta tämä kevät ja ensimmäinen vuosi on jo ohi! Nyt on kauan odotettu kahden viikon loma, jonka jälkeen alkaa harjoittelu mukavassa päiväkodissa, ja siitä sitten kesälomalle, eli oikein bueno kevät on siis tulossa! Aurinko onkin ilahduttanut läsnäolollaan jo lähes päivittäin ja sehän on kevään merkki kun koirankakat alkavat pilkistellä lumen alta. On se kevät tullut jo tänne Kajaaniinkin asti. Mieli on siis oikein hyvä ja kevyt, pari oppimispäiväkirjaa vähän yrittää kummitella vielä, mutta nekään eivät voi pilata tätä!

Lomalla onkin paljon tehtävää ja nähtävää, on synttäriä ja vanhoja tuttuja ja reissailua, käyn mutkan Berliinissäkin ensi viikolla. Eli enköhän minä ala taas ryhdistäytyä tässä kirjoittamisessakin, kun tulee jotain aihettakin! Tässä olisi viikon varrella otettuja kuvia. 




Earth hour:ia vieteltiin Siljan kanssa!




Ja ai niin, saatiin se kämppä josta aiemmin jo mainitsin ja tää tyttö sai mahtikämppiksen ja -kämpän! Eli huhtikuun lopussa olisi sitten muuttokin luvassa. Tässä onkin uusi kämppikseni Satu, ja ilmeestä näkee, kuinka innoissaan hänkin on muutosta! Kuvahan tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Veikkaisin, että tulette törmäämään häneen nyt sitten tulevaisuudessa enemmänkin kun saman katon alla elellään. Saas nähdä mitä siitä tulee, en malta kyllä odottaa! :) Kämpästäkin tulee varmaan taas jotain hypetys kuvia sitten...

 

 


Munarikasta pääsiäistä kaikille!

eppu

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Love many, trust few and always paddle your own canoe.

Olen tässä pikkuhiljaa koittanut koota postausta kasaan. Kuvia kertyy, mutten tiedä mistä höpöttelisin. Nyt on aikamoinen kirjoittajan mindblock ollu jo monta päivää, ellei viikkoja. En tiedä onko syynä hirvee stressi, kun tälläkin hetkellä pitäisi olla lukemassa tän vuoden viimeisiin tentteihin, mutta aina sitä löytää itsensä tekemästä jotain aivan muuta. Oisko kellään mitään hyvää lukumotivaatio kikkaa? Tälle vuotta on kouluakin on tosiaan jäljellä enää muutama päivä, sitten alkaa kauan odotettu harjoittelu ja kesäloma. Kuinka aika voi mennä näin nopsaan? Olen sitä moneen otteeseen tainnut täälläkin kummastella, mutta kun nyt tämä vuosi on oikeasti jo kohta ohi.

Lauantain asuvalinta






Innostuin koulutehtävien välttelemisen ohella tyhjentämään taas vaatevarastoani, ja en voi uskoa millainen kasa vaatteita sieltä taas karsiutui pois! Taas entistä raaemmalla kädellä kaikki mitä ei tuu oikeasti käytettyjä vaikka kuinka kivoja ovatkin. Että halukkaat tervetuloa hakemaan vaatteita uuteen kotiin :) Kirpparipaikka pitää tälle keväälle vielä varailla, ei noista muuten pääse eroon. Sain myös yhden diy-suunnitelman, minulla kun näitä projekteja on mielessä aina vaikka kuinka monta mutta mitään ei saa aikaiseksi. Niin yksinkertaista kuin se olikin niin tuunailin vähän jo aiemmin tuunailemia shortsejani ottamalla aiemmin väsätyn ristin pois (joka oli muuten oikeasti vähän epämuodostunut) ja koristelin ne niiteillä. Kuulostaa helpolta, mut ei se niin yksinkertaista ollutkaan ja aikaakin tuohon sai kulumaan oikein mukavasti.


Tänään on ollut taas oikein mukava päivä. En tiedä voiko auringolla oikeasti olla noin suuri vaikutus mielialaan, kun jokainen päivä tuntuu paljon mukavemmalta kun aurinko paistaa ja valoisaakin on paljon pidempään. Koulun jälkeen täyttelin työhakemuksia ja suuntasin sitten kuntosalille rehkimään. Onneksi olen saanut pidettyä tämän kuntoilu innon yllä ja kyllä olokin on paljon mukavempi, ja kevyempi. Mutta nälkä kasvaa syödessä, ja tällä kertaa tarkoitan liikunnan nälkää ja toivoisi näkyvämpiä tuloksia. Ehkä niille on vain itse sokeampi. Päivän asukuvat ovat jääneet vähän vähemmälle, ja tänään kerkesinkin napata hyvin tärähtäneen otoksen ennen pianotunnille lähtöä! Tuonkin paidan olemassaolon olin aivan unohtanut, joten oli ihan hyvä käydä vaatehuoneen sisältö läpi..


Nyt on kyllä pakko mennä nukkumaan, jos vaikka huomenna olisi tarpeeksi virkeä lukemaan tenttiinkin. Vaikka ei se siitä virkeydestä ole varmaan kiinni ollutkaan...

PS. FANI the love of my life täyttää tänään 2 vuotta!<3



eppu