lauantai 9. kesäkuuta 2012

nightmares

En saa millään unta. Olen yrittänyt jo jonkun aikaa, mutta päässä pyörii niin monta asiaa, etten vaan pysty. Jokin saa oloni hyvin rauhattomaksi. Siihen voi olla montakin syytä, mutta mitään niistä en voi tällä hetkellä poistaa. Jospa ajatusten purkaminen saisi oloa edes sen verran helpommaksi, että saisin nukutuksi ja jaksaisin huomenna herätä ja olisin tarpeeksi energinen juoksutapahtumaankin. Aina voi toivoa.

Olin tämän kevään ylioppilaiden lakitustilaisuudessa, ja oppilaan pitämä puhe, tai sen pointti oli erittäin osuva omallekin kohdalle. Itse asiassa erittäin osuva. Hän puhui hyvin tiivistetysti siitä, että odotamme aina jotain ja kun saavutamme sen, odotamme taas jotain, elämä on yhtä odottamista. Tämä kuukausi on minulle yhtä helvetillistä odottamista, enkä saa mielenrauhaa siltä, etten voi vaikuttaa enää muutakuin siihen, miten hyvin Savonlinnan pääsykoe menee. Olisi mahtavaa, jos voisin etsiä jo asuntoa, sillä sen verran olen oppinut, että ne menee, varsinkin ne hyvät. Näinä parina päivänä olen istuskellut netissä katselemassa asuntoja Oulusta, ihan vain huvin vuoksi, kun en edes tiedä pääsenkö sinne. Olen tutustunut millainen kaupunki Savonlinna on ja lukenut keskustelupalstoilta opiskelusta ja pääsykokeista siellä. Miettinyt valmiiksi mitä aion vastata, kun minua haastatellaan. Ihaillut ja ottanut selvää eri koiraroduista, jos Fanille hankkisi kaverin. Siinähän ne kaksikin koiraa menee missä yksikin. Olen vain istunut ja odottanut. Odottanut ensi viikon pääsykoetta ja sitä että olisi jo heinäkuu, että voisi tosissani suunnitella yhtään mitään. Että saisin tietää, mikä minua odottaa. Ennen kuin saan sen tiedon, toimin jotenkin puoliteholla. Aina mielessä eri vaihtoehdot, haavekuvat ja toiveet. Perus pessimistinä kuitenkin luulen, etten pääse Ouluun. Enpähän pety, kun vastaus tulee, tai ihmeen tapahtuessa kiljahtelen riemusta.

Tällä hetkellä mieltäni kaihertaa sekin, että löysin juuri unelma asuntoni netistä. Se on Oulussa ja aivan täydellinen, juuri minun näköiseni. Se vaan kolahti, vaikken etsinyt mitään "tositarkoituksella". Joskus vaan tulee se tunne, että "tää on Se", joku vaan tuntuu niin oikeelta. Niin kävi Faninkin kanssa. Minulla on palava halu soittaa sen vuokraajalle, mutta mitä järkeä. Se olisi heti vapaa, ja koska se tosiaan on unelma asunto, sen varmasti haluaa moni muukin, sellainen joka voi muuttaa siihen nyt koska hänen elämänsä ei riipu ulkopuolisesta tahosta. Ilmoitus oli kuitenkin uusi. Valehtelematta olen jo miettinyt kaikki repliikit mitä aion vuokraajalle sanoa, oli vastaus mikä tahansa. Kysyisin onko kämppä mennyt, jos on, harmittelen ja puhelu päättyy. Jos ei, kysyisin, onko ollut paljon kyselijöitä. Oli vastaus kumpi tahansa kertoisin ahdistavan tilanteeni, että elämäni suunnan määräävä tieto tulee heinäkuun alussa ja ennen sitä en voi hankkia asuntoa, mutta heti sen tiedon saatuani voin. Mutta se tieto voi olla myös kieltävä, enkä voi hankkia asuntoa Oulusta. Kertoisin kuitenkin miten hirvittävän kiinnostunut olen asunnosta ja sanoisin, että jos kukaan ei sitä ennen heinäkuun alkua ota, minä otan, jos vain pääsen Ouluun. Aika heikko mahdollisuus, mutta toisaalta, eihän minulla ole mitään menetettävää. Ja luultavasti se on jo mennyt, tai menee heti ensi viikolla.

Toivoisin vain, että voisin soittaa Oulun ammattikorkeaan ja sanoa, että kertoisivat onko minulla edes mitään mahdollisuuksia päästä, koska olisi kiva suunnitella elämääni päivää pidemmälle. Ahdistun tästä epätietoisuudesta ja haluaisin nauttia kesästä. Olenhan sentään lomalla! Onko se liikaa pyydetty?

Tiedän, että tämä kaikki oli aika epämielenkiintoista ja luultavasti puuduttavaa paapatusta, mutta toivottavasti tämä auttaa minua nukkumaan. Huomenna juoksen kaikki aggressiot pois. Sitten en ehkä vaivaa teitä murheillani. Vitsi vitsi, vaivaan kuitenkin, heinäkuuhun on vielä mooooonta päivää...

 kuva

eppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti