perjantai 14. joulukuuta 2012

nuhainen rillirousku

Huhhuh. Nyt voin vihdoin hukaista helpotuksesta, nostaa jalat pöydälle ja keskittyä lomailuun! Tänään sain viimeisen koulutehtävän postiin, ja nyt sitten odotellaan vain tuloksia. Kolmen viikon loma tulee kyllä tarpeeseen, kun ei muuta kunnon lomaa koko syksynä ole ollutkaan. Täytyy kyllä myöntää, että aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Vastahan minä aloitin koulun Savonlinnassa ja nyt on jo ensimmäisestä vuodesta puolet takana. Kai se on niin, että kun on mukavaa niin aika menee kuin siivillä, kiitos tästä kaikille opiskelukavereille ja tuutoreille! :) Oli jopa jotenkin haikeaa lähteä Kajaaniin tietäen, että menee melkein kuukausi ennen kuin näkee seuraavan kerran. Luv ya!



Kouluhommien paljouden ja liian vähäisen ajan vuoksi (joo ajankäyttöä täytyy viel opetella priorisoimaan...) en ole täällä blogissakaan ehtinyt sen kummemmin pyörähtää. Kun olen kouluhommilta ehtinyt, olen katsellut överiromanttisia elokuvia ja haudannut itseni viltin alle syöden lohturuokaa ja tehden käsitöitä. Avatarkin oli suorastaan ällöromanttinen vaikka katsoinkin sitä varmaan jo kolmatta kertaa. Onneksi Bridget Jones antaa aina toivoa paremmasta huomisesta ja muistuttaa, että asiat voisi mennä huonomminkin!

Okei, myönnetään, en ole aivan lukkiutunut neljän seinän sisään, vaan olen viettänyt paljon aikaa myös uusien ystävien kanssa, niin lenkkeillen kuin herkutellenkin (okei, enemmän herkutellen kuin lenkkeillen..). Tämä lisääntynyt herkuttelu ja jalan takia vähentynyt liikunta alkaa näin joulun alla jopa masentaa, kun niitä ekstrakiloja on kerran kertynyt jo ennen kuin niiden jouluherkkujen ääreen on edes päästy. Mutta tammikuussa alkaa sitten armoton kinkunsulatuskuuri, sillä kunto on kyllä totisesti päässyt repsahtamaan aivan likaa! Oisko tämä taas niitä ikuisia uudenvuoden lupauksia, jotka lopulta jäävät toteuttamatta. Saas nähdä.


Tänään kävin kampaajalla hakemassa tukkaan uutta ilmettä. Teki mieli heti ottaa kuva ja hehkuttaa että katsokaa minun ihanaa uutta hiuskuontaloani, mutta Kajaani-tytöt ja siskosein ovat tulossa jouluksi takaisin hoodeille, ja haluan nähdä heidän ilmeensä kun näkevät minut ekan kerran, joten jääköön tämä vielä yllätykseksi ;) Itselläkin vielä totuttelemista, iskee vielä joku identiteettikriisi. Niin yllä olevissa kuvissa siis vanha pörrötukka, kuvat ovat muistaakseni tiistailta, kun kaamea räkäfunssa ei ollut saanut minua vielä täysin kouriinsa.

Ostin taannoin söpöliinit popot lämmittämään aina kylmissään olevia varpaitani, on muuten mukavat!


Nyt alan suunnittelemaan, että mitähän tekemistä sitä keksisi. Suorastaan tyhjentävää, kun ei ole miljoonaa koulutehtävää joita väsertää. Uskokaa pois, mietin kauan jotain maailmanmullistavaa otsikkoa tälle tekstille, ja tämä oli lopputulos. Ei hyvä.

duhaidin delveidin, niisk
eppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti